Nuorille suunnatut tv-sarjat lyövät läpi

16.10.2018

Elokuvataiteen ja lavastustaiteen opiskelijoiden lyhyet, netissä levitettävät tv-sarjat ovat löytäneet yleisönsä meillä ja maailmalla.

Nörtti: Dragonslayer666 ja Bitwisards – nuoret gurut kyberavaruudessa ovat Yleisradion nuorille suunnattuja menestyssarjoja, jotka ovat syntyneet Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijoiden käsistä.

“Yhteistyömme Yleisradion kanssa perustuu siihen, että työ tehdään opintojen lopputyönä. Mukana on usein myös joitakin Aalto-yliopiston resursseja, kuten kalustoa tai studiotiloja”, kertoo tuottaja Ilkka Mertsola Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselta.

Sarjamuotoisen kerronnan merkitys on viime vuosina kasvanut ja ihmiset katsovat usein kokonaisia tuotantokausia kerralla. Myös rahoitus on siirtynyt sarjojen tuotantoon. “Nämä lyhyet, netin kautta levitettävät sarjat ovat erilaisia ja tavoittavat etenkin kaivattuja nuoria katsojia. Niissä kokonaiskertomus ei ole se juttu, vaan iskevät, nopeasti koettavat elämykset ja lyhyet lomittaiset tarinat.”

Yleisradion yllätyshitiksi noussut Nörtti: Dragonslayer666 -sarja keräsi ensimmäisellä tuotantokaudellaan yli miljoona katsojaa. Sarja nähtiin lokakuussa 2017 Yle Areenassa ja kuukausi myöhemmin Yle TV2:ssa.

Toinen tuotantokausi nähdään syksyllä

Nörtti: Dragonslayer666:n oikeudet myytiin hiljattain myös koko ranskankieliseen maailmaan. Nyt sarja on saamassa jatkoa: toinen tuotantokausi julkaistaan syksyllä 2018. Sarja on ohjaaja Aleksi Delikourasin MA-lopputyön taiteellinen osa elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselle.

Päähenkilö on Samuel Kujalan esittämä DragonSlayer666, nuori tietokonenörtti, joka pyrkii kilpapelaamisen ammattilaiseksi. Hahmo on esiintynyt aiemmin YouTubeen vuodesta 2007 alkaen ladatuilla videoilla sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Delikourasin kirjoittamissa nuortenkirjoissa.

Bitwisards – nuoret gurut kyberavaruudessa -sarja on Yle Draaman ja Aalto-yliopiston yhdessä tuottama nettisarja, jonka Lähes koko taiteellinen tiimi oli Aalto-yliopiston opiskelijoita: sen ohjasi Jarno Elonen, kuvasi Hans Barck, äänisuunnitteli Ville Katajala ja lavasti Santtu Toivola. Sarja on Elosen ja Toivolan MA-lopputyö elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselle. Kaikki sarjan 11 jaksoa julkaistiin Yle Areenassa elokuussa 2016 ja ne näytetään uusintana syksyllä 2018.

Sarja perustuu Miha Rinteen sarjakuvaan Matkailua pelialalla. Osittain piirretty komediasarja kertoo Suomen peliteollisuuden alkuajoista. Näyttelijöinä nähdään muun muassa Kari Ketonen, Ylermi Rajamaa ja Santeri Mäntylä. Sarja sijoittuu 1990-luvun alkuun, jolloin alettiin perustaa Suomen ensimmäisiä pelitaloja, ja siinä seurataan kahta dokumentaristia kuvitteellisen Bitwisards-nimisen pelitalon toimistolla.

Lisätietoja:

Tuottaja Ilkka Mertsola, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 50 314 1543, ilkka.mertsola@aalto.fi
 

YLE: Nörtti: Dragonslayer666 valloittaa maailmaa – ja saa jatkoa Ylellä

Nörtti - Dargonslayer666 Yle Areenassa

Bitwisards Yle Areenassa