Stories on Creativity: Jaana Beidler

Jos omistit 2000-luvun alkuvuosina Niken tennarit, niiden värit ja materiaalit olivat suomalaisen Jaana Beidlerin käsialaa. Nykyisessä työssään Aalto-yliopiston professorina Beidler haluaa olla tekemässä Suomesta väri- ja materiaalisuunnittelun edelläkävijän.

”OLEN OLLUT ONNEKAS ja kohdannut matkani varrella ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua ottamaan seuraavan askeleen. Opettajani Helinä Jaakkola huomasi, että osaan piirtää, ja suositteli äidilleni, että minun pitäisi päästä kuvataideluokalle. Myöhemmin kuvataideopettajani Tuula Totti johdatti minut muotoilun maailmaan, josta en tiennyt mitään. Ollessani lukion toisella hän kannusti minua osallistumaan harjoituksen vuoksi muotisuunnittelulinjan pääsykokeisiin. Kun sain tietää saaneeni opiskelupaikan, ajattelin, että on täytynyt tapahtua jokin virhe. Aloitin muoti- ja vaatetussuunnittelun opinnot saman tien ja suoritin lukion loppuun ensimmäisenä opiskeluvuotenani.

Valmistuttuani ymmärsin, miten vaikea on löytää töitä ilman työkokemusta. Se oli minulle harmi ja pettymys. En oikeastaan tiennyt mistään mitään, mutta luotin kykyihini. 80-luvun lopussa minut palkattiin suunnitteluassistentiksi urheiluvaatevalmistaja Luhdalle. Sain työskennellä Seija Haapsaaren ja Riitta Kuparisen kanssa. Pidän heitä edelleen taitavimpina suunnittelijoina, joiden kanssa olen tehnyt töitä. Loimme yhdessä uskomattomia, rohkeita vaatteita, mikä vapautti omaa ajatteluani. Opin Seijalta ja Riitalta visionäärisyyttä, ja olen siitä lähtien noudattanut samanlaista luovan kokeilun periaatetta. 

Minä ja eräs ystäväni kaipasimme seikkailua, joten lähdimme muutama vuosi myöhemmin puoleksitoista vuodeksi reissaamaan Etelä-Amerikkaan. Matkan aikana tein hieman suunnittelutöitä ja kirjoitin muotijuttuja naistenlehteen.

Kun palasin Suomeen vuonna 1992, maata koetteli lama ja työt olivat kiven alla. Muistin Seijan ja Riitan kehuneen San Franciscoa ja päätin lähteä sinne. Ensin selvitin, mitä yrityksiä kaupungissa toimii. Sitten soitin yhteen niistä, Espritille, ja kerroin haluavani heille työhaastatteluun. Haastattelu järjestyi samalle viikolle, ja sain paikan vanhempana vaatesuunnittelijana.

Espritin jälkeen minusta tuli ulkoiluvaatevalmistaja Patagonian ensimmäinen väri- ja materiaalisuunnittelija. Ympäristöasiat olivat Patagoniassa tärkeitä, minkä vuoksi pääsin kehittämään materiaaleista ja väriaineista ympäristöystävällisempiä ja kestävämpiä. Tapasin eräässä kansainvälisessä konferenssissa muita väri- ja materiaalisuunnittelijoita ja oivalsin, että erikoisala voisi tarjota mielenkiintoisen uran. Patagoniassa opin avoimuutta: kaikki, mitä oppii, kannattaa jakaa muiden kanssa.”
 

”Työni on opettanut minua jakamaan oppimani.”

”MINULLA ON KAKSI LASTA, eikä perhe- ja työelämän yhdistäminen ole koskaan ollut ongelma. Patagoniassa työntekijöillä oli oikeus neljän kuukauden äitiyslomaan, ja yrityksellä oli oma päiväkoti. Lapset varmaan ajattelivat, että vanhemmat viettävät päivänsä yläkerrassa omassa päiväkodissaan, johon hekin siirtyisivät vartuttuaan. Lapset sai ottaa mukaan kokouksiin ja työmatkoille. Huonoina päivinä menin alakertaan leikkimään lasteni kanssa. Se rentoutti yritysmaailman hullunmyllyn keskellä.

Vuonna 2003 menin töihin Nikelle. Tein yhteistyötä huippu-urheilijoiden kanssa ja suunnittelin Yhdysvaltain vuoden 2008 olympiajoukkueen kisa-asut ja -jalkineet. Tiimini piikkareihin kehittämien ultrakevyiden materiaalien avulla Yhdysvallat sai yhdeksän olympiamitalia. Olen ylpeä siitä, että olin yksi harvoista naisista Niken jalkinesuunnittelun johtoryhmässä, joka ohjasi ja innoitti yli 300 suunnittelijan työtä.

Elämä Yhdysvalloissa ei suinkaan ollut aina helppoa. Aluksi en puhunut englantia kovin sujuvasti enkä ymmärtänyt amerikkalaista kulttuuria, jossa small talk ja kohteliaisuussanat, kuten please, ovat tärkeitä. Espritillä en saanut kuukausiin yhtään ystävää, koska vain käskytin muita. Onneksi työtoverini otti asian lopulta puheeksi.

Vuosien mittaan opin paljon amerikkalaisesta elämäntavasta, johon kuuluvat rentous, positiivisuus ja tahto yrittää parhaansa. Alun perin ajattelin viipyväni Yhdysvalloissa vain pari vuotta, mutta visiitti venyi yli 20 vuoden pituiseksi.

Olin alkanut ajatella, ettei Suomessa yksinkertaisesti ole tarjolla minulle sopivia töitä. Siksi olinkin yllättynyt, kun eräs headhunter soitti minulle vuonna 2010 ja kertoi Nokian olevan kiinnostunut osaamisestani. En tuntenut älypuhelinten materiaaleja tai valmistusmenetelmiä, mutta minulla oli loistava tiimi. Valitsimme puhelinten värit ja materiaalit ja osallistuimme kehitystyöhön.

En oikein tiennyt mitä ajatella Nokian yrityskulttuurista. Yrityksillä, joissa olin aiemmin työskennellyt, oli vahva visio, ja ne tahtoivat erottua muista ja olla markkinoidensa parhaita. Niissä koko organisaatio ymmärsi suunnittelun ja muotoilun merkityksen; kaikki olivat innoissaan innovoinnista ja hyvin omistautuneita sille. Nokialla täytyi 2010-luvulla kierrättää kaikki asiat fokusryhmien kautta – piti perustella, raportoida, myydä ja vakuuttaa johto. Opin nopeasti uusia vaikuttamisen keinoja. Osaan esittää asioita myös lukuina, ja numeroita Nokialla ymmärrettiin hyvin.”

”Aluksi en saanut yhtään ystävää, koska vain käskytin muita.”

Väri- ja materiaalisuunnittelun professorina Jaana Beidler pääsee jakamaan muun muassa Nikella ja Nokialla kartuttamaansa käytännön suunnittelukokemusta.

”USKON saavani Aalto-yliopistossa alulle jotakin tärkeää. Koska alan koulutusta on vähän, Suomi voisi olla väri- ja materiaalisuunnittelun edelläkävijä. Minulla on hyvät verkostot ja ymmärrän alaa.

Asiantuntijoille on paljon kysyntää, sillä väreillä ja materiaaleilla saadaan ihmisiin yhteys tunnetasolla. Värien näkeminen synnyttää välittömän reaktion, ja materiaalit muodostavat kosketuksen avulla syvemmän yhteyden. Ostopäätöksiin vaikuttavat nykyään muutkin seikat kuin toimivuus ja hinta – ihmiset haluavat rakastaa omistamiaan tuotteita. 90 prosenttia päätöksistä perustuu tosiasiassa tunteisiin, mutta mielemme perustelee ne järjellä.

Professorina tehtäväni on kehittää alaa. Haluan auttaa nuoria ja kannustaa heitä rohkeisiin unelmiin ja suuriin suunnitelmiin. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa törmään jatkuvasti valtavan lahjakkaisiin opiskelijoihin, joilla ei ole mitään syytä epäillä omia kykyjään. Itse en ollut nuorena yhtä fiksu, joten kuka tietää, kuinka menestyksekkäitä heistä tulee.

Kauteni väri- ja materiaalisuunnittelun professorina kestää viisi vuotta. Omistan yhä Portlandin taloni Yhdysvalloissa. Koetan olla suunnittelematta tulevaisuutta liian pitkälle, ajattelen enintään kahden vuoden päähän. Minulla on joitakin unelmia ja toiveita, mutta nyt on aika antaa oma panoksi Suomen hyväksi.”•

Tärkeintä elämässä

1. ”Lapseni Emma ja Max. He ovat nykyään trendikkäitä teinejä, jotka pyrkivät pysymään ajan hermolla.”
2. ”Uteliaisuus ja unelmointi. Uteliaisuus saa etsimään innoitusta. Jos jostakin voi unelmoida, sen voin myös toteuttaa.”
3. ”Seikkailunhalu. Se johdatti minut Yhdysvaltoihin, missä sain työskennellä maailman parhaiden suunnittelutiimien kanssa.”
4. ”Värien ja materiaalien hallinta. Se on 2000-luvun tärkein suunnittelutaito. Menestyvissä yrityksissä, kuten Nikella, asia on
    jo ymmärretty.”
5. ”Ystävät ja mentorit. Yhteistyö on syrjäyttänyt kilpailun! Tiedon jakaminen on ainoa keino saada aikaan muutoksia.”

Henkilökuvat: Maija Astikainen