Vuoden nuori muotoilija -palkinnon saaja ja Vuoden Huiput valittu
29.05.2012
Toukokuu on ollut muotoilun alan palkintojen aikaa. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoita ja alumneja on palkittu Vuoden Huipuissa ja Design Forum Finlandin valinnassa vuoden nuoreksi muotoilijaksi.
Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinnon saivat muotoilija Linda Bergroth ja luova kollektiivi OK Do, jonka muodostavat Anni Puolakka ja Jenna Sutela.
Linda Bergroth on opiskellut Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa tila- ja kalustesuunnittelua. Hän on toiminut kansainvälisesti tila-, kaluste- ja lavastesuunnittelun parissa sekä osallistunut useisiin muotoilun osa-alueita yhdistäviin yhteistyöprojekteihin. Linda Bergroth on pitkän linjan tekijä, jolla on vahvoja näyttöjä monilta muotoilun aloilta.
OK Do on Helsingissä ja Pariisissa toimiva luova kollektiivi, jonka Anni Puolakka ja Jenna Sutela perustivat 2009. OK Do on julkaissut kirjoja, pystyttänyt installaatioita ja tuottanut tapahtumia, jotka sijoittuvat suunnittelun ja taiteen välimaastoon. OK Do toimii muotoilun uusilla alueilla ja on muun muassa vaikuttanut muotoilun näkyvyyteen erilaisissa yhteistyöhankkeissa.
Molemmat palkittavat tahot edustavat luonnollista kansainvälisyyttä ja toimivat tälläkin hetkellä globaalisti. 5 000 € suuruisen palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn.
Graafisen alan Vuoden Huiput jaettu
Työvaatesuunnitteluun ja kestävän kehityksen mukaiseen muotoiluun erikoistunut DESIGN+ on voittanut Kirsimari Kärkkäisen suunnittelemalla Naispapin virka-asulla Hopeahuipun Grafian Vuoden Huiput -kilpailussa. Kärkkäinen on jo lähes viidentoista vuoden ajan toiminut innovaattorina ja edelläkävijänä työ-, virka- ja ammattiasujen suunnittelijana.
- Asu tuo naispappeuteen kaivattua happea, lämpöä, inhimillisyyttä, funktionaalisuutta ja naisellisuutta. Uudistuksen lähtöasetelma oli epäilemättä varsin tiukasti rajattu, mutta onnistumisen myötä kirkko ottaa askeleen kohti modernia yhteiskuntaa, Vuoden Huiput jury kommentoi.
Toisen Hopeahuipun voittaneen Tuli ja Savu -lehden tekijät Jenni Viitanen ja Ulla Eronen tulevat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun graafisen suunnittelun koulutusohjelmasta ja Heta Saukkonen valokuvataiteen koulutusohjelmasta. Yhteistyö Nihil Interit ry:n kanssa on jatkunut jo useampia vuosia. Palkintoperusteluissa sanottiin julkaisun rikkoneen perinteisen painotuotteen rakennetta.
- Lehden numerossa on oikeastaan sulautuneena kaksi julkaisua, kolmiulotteisesti ja kaksiulotteisesti. Numero onnistuu jälleen olemaan kiinnostava kummajainen. Materiaalit ovat tarkoin harkittuja, edullisia mutta korkealaatuisia. Värit oikein tuntuvat hampaissa, jury perusteli.
Graafikko ja kuvittaja Lotta Nieminen on palkittu Vuoden Juniorina. Pari vuotta sitten Nieminen lähti Trendi-lehden graafikon tuolilta New Yorkin arvostettuihin toimistoihin, ensin Pentagramiin ja sieltä RoAndCohon. Hän on työskennellyt muotibrändien parissa ja nostattanut profiiliaan kuvittajana. Lahjakas nuori suunnittelija on tuonut kotiin jo kansainväliset Print Magazinen ja Art Director’s Clubin palkinnot.
Vuoden Huiput -kilpailu valitsee vuosittain markkinointiviestintäalan ja muotoilun uusia lupauksia.
Lue kaikki VUODEN HUIPUISSA 2012 palkittumme
Kultahuippu/Visuaalinen identiteetti/Asiakas/Flow Festival
Antti Uotila, Inka Järvinen, Matti Kunttu, Jaakko Pietiläinen, Jonatan Eriksson, Johannes Ekholm
Kultahuippu/Julistesuunnittelu/Asiakas/Lahden taidemuseo
Laura Suuronen
Kultahuippu/Digitaalinen design/Asiakas/Workspace Oy
Jesper Bange ja Olli Hannonen
Kultahuippu/Mainostekstit/Asiakas/Sanoma News Oy / Helsingin Sanomat
Juha Liede
Hopeahuippu/Digitaalinen design/Asiakas/BOND
Tuukka Koivisto, Jesper Bange, Antti Grundstén
Hopeahuippu/Visuaalinen identiteetti/Asiakas/Virka Galleria
Matti Tuominen
Kunniamaininta/Nuoret Luovat -erikoispalkinto/Asiakas/HOAS, Demos Helsinki
Enni Koistinen
Kunniamaininta/Nuoret Luovat
5th Floor Creative on 2008 aloittanut graafisen koulutusohjelman kandivuosikurssi.