Uutisarkisto: Arkisto 2012

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu aloitti toimintansa vuodenvaihteessa

02.01.2012 Entinen Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ja insinööritieteiden korkeakoulun arkkitehtuurin laitos muodostavat nyt yhdessä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu palkitsi ansioituneita ammattilaisia

11.01.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ensimmäinen toimintavuosi käynnistyi vuosijuhlalla, jota vietettiin nyt ensimmäistä kertaa yhdessä taideteollisten alojen sekä arkkitehtuurin osaajien kanssa.

Osallistu Aalto-Gift-suunnittelukilpailuun

12.01.2012 Kilpailun avulla Aalto Center for Entrepreneurship haluaa kannustaa aaltolaisia perustamaan designyrittämiselle pohjautuvia kasvuyrityksiä.

Vaasan siunauskappelin lasitaideteoksen suunnittelukilpailun voittaja ratkesi

18.01.2012 Vaasan siunauskappelin lasitaideteoksen suunnittelukilpailu toteutettiin kurssitehtävänä Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen ja Vaasan seurakuntayhtymän yhteisellä sopimuksella kuvanveiston workshopissa keväällä 2011.

Elokuvahistorian professori Peter von Baghin tuotanto esillä Rotterdamin elokuvajuhlilla

24.01.2012 Peter von Baghin elokuvatuotanto on laajasti esillä Rotterdamin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Festareilla esitetään von Baghin tuotannolle omistettu laaja retrospektiivi.

ATUMICS-malli rakentaa siltaa perinteen ja modernin välille

27.01.2012 Väitöstutkimus tuotti työkalun perinteen säilyttämisestä taiteen ja muotoilun tekemiseen.

Aalto Garden Otaniemi -opiskelijakilpailun voitti Uomapuisto

30.01.2012 Otaniemen kampusalueelle nousee vuonna 2012 uusi kampuspuutarha.

Elokuva-alan arvostetut Jussi-palkinnot on jaettu

30.01.2012 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyssä Jussi-gaalassa palkinnoille pääsivät Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Pietari Koskinen ja Kari Kankaanpää.

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu läpäisi auditoinnin hyväksytysti

06.02.2012 Korkeakoulujen arviointineuvosto päätti kokoukseen viime perjantaina, että Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu täyttää laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuudelle ja perustehtävien laadunvarmistukselle asetetut kriteerit.

Muotoilukulttuurin edistämisestä jaettavat Estlander-mitalit kolmelle Aalto-yliopiston professorille

07.02.2012 Aalto-yliopiston professorit Kalevi Ekman, Raimo Nikkanen ja Markku Salimäki palkittiin hopeisilla Estlander-mitaleilla suomalaisen muotoilukulttuurin ja elinkeinoelämän vuorovaikutuksen edistämisestä.

Lyhytelokuva herättää eloon Suomen paviljongin Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä

07.02.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun median laitoksen tutkijat ja opiskelijat ovat tehneet lyhytelokuvan Le Pavilion de la Finlande à l'exposition universelle de 1900 à Paris.

Designer’s Nest -kilpailussa toinen ja kolmas sija muotoilun laitoksen opiskelijoille

10.02.2012 Designer’s Nest -kilpailu järjestettiin Kööpenhaminan muotiviikkojen yhteydessä.

Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoiden pintamallisto matkalla Pariisiin

13.02.2012 Miten pohjoismaisella estetiikalla pärjää Pariisissa?

Kalevala Koru inspiroi tekstiilitaiteilijoita

14.02.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kolme tekstiilisuunnittelun opiskelijaa ja tekstiilitaiteilija Laura Isoniemi tulkitsevat Kaleva Koruja tekstiilitaiteen keinoin. Teokset ovat esillä Kaleva Korun Unioninkadun myymälässä.

Maisema-arkkitehtiopiskelijat voittivat liikuntapuiston ideakilpailun Tampereella

16.02.2012 Lappset Group Oy:n ja Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön kehittämistoimen yhteistyössä järjestämä Kalevan liikuntapuiston ideakilpailu on ratkennut.

Human Design or Evolution -luentosarja täytti Media Factoryn ja herätti keskustelua tulevaisuuden ihmiskehosta

20.02.2012 "Muutammeko maailmaa meille sopivammaksi vai muutammeko itseämme sopivammaksi maailmaan?" muotoilija Fiona Raby kysyi Aalto Media Factoryn tiloissa pidetyn Human Design or Evolution -luentosarjan yleisöltä.

Pohjoismainen taidekasvatuksen alan palkinto Veera Jalavalle

22.02.2012 Taidekasvatuksen tohtoriopiskelija Veera Jalava on saanut Nordiskt centrum för kulturarvs-pedagogik (NCK) -palkinnon projektista, jossa ikäihmiset osallistuivat graffitien suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Kuvallinen dialogi opettajan kanssa tuo lasten ja nuorten äänet kuuluviin

24.02.2012 Voiko vuorovaikutus kuvien välityksellä antaa äänen lapselle ja nuorelle?

Suomen Kulttuurirahasto palkitsi kulttuuriteoista valokuvaaja Sanna Kanniston

29.02.2012 Suomen Kulttuurirahasto myönsi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumnille, valokuvaaja Sanna Kannistolle ja Kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Matti Pohjolalle 30 000 euron palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista.

Kelluva ekokaupunki yhdistää vihreän rakentamisen ja suomalaisen meriteollisuusosaamisen

29.02.2012 Suomalaisesta telakkateollisuudesta saattaa tulevaisuudessa tulla ekologisten kaupunkien asiantuntija.

Katja Orraiselle Lappsetin stipendi parhaasta maisema-arkkitehtuurin diplomityöstä

29.02.2012 Maisema-arkkitehti Katja Orrainen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitokselta sai vuoden 2011 Lappset Group Oy:n stipendin diplomityöstään HEINÄPUISTO – Koristeheinien käyttö viheralueilla.

Masters of Aalto nousee Jätkäsaareen

02.03.2012 Koko Aalto-yliopiston laajuiseksi kasvanut Masters of Aalto -tapahtuma (MoA) järjestetään 9.5.–3.6.2012. Jätkäsaareen nousee näyteikkuna tulevaisuuteen, kun Aalto-yliopiston vastavalmistuneet esittelevät osaamistaan.

Suora verkkolähetys tiistaina 6.3. Designing for New Realities! –seminaarista

05.03.2012 World Design Capital –vuoden seminaari 6.3. Designing for New Realities haastaa pohtimaan muotoilun merkitystä yhteiskunnassa ja arkipäivässä.

Hakuaika kandidaatin tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin käynnissä

07.03.2012 Hakuaika taiteen kandidaatin, arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin on alkanut 5.3. ja päättyy 3.4.2012 klo 16.15.

Laiturilla esillä opiskelijoiden visioita taukopaikoista Östersundomiin

07.03.2012 Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla avautuneessa näyttelyssä esitellään arkkitehtiopiskelijoiden suunnitelmia kolmen taukopaikan sarjasta Hältingträsk-lammen rannalle Östersundomiin.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu vahvistaa professorikuntaansa

09.03.2012 Tenure track -professorit nimitetään laitoksen päätöksen mukaan jollekin kolmesta tasosta (Assistant, Associate tai Full Professor).

Saara Cantellin Cinematic Diamonds -kirjan julkistus Tampereen elokuvajuhlilla

09.03.2012 Elokuvaohjaaja Saara Cantellin englanninkielisen kirjan Cinematic Diamonds julkistetaan Tampereen lyhytelokuvajuhlilla perjantaina maaliskuun 9. päivänä.

Varadekaanit Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

09.03.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa toimii kaksi varadekaania.

Helsinki Photomedia ─ uusi konferenssi tuo valokuvatutkijat Suomeen maaliskuussa

09.03.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestää Helsingissä 28.─30. maaliskuuta kansainvälisen valokuvatutkimuskonferenssin, joka tuo Suomeen yli 130 valokuvatutkijaa eri puolilta maailmaa.

ELO putsasi pöydän Tampereen kotimaisessa kilpailusarjassa

12.03.2012 Tampereen elokuvajuhlien kotimaiset kilpailusarjat olivat elokuvataiteen ja lavastustaiteen elokuvien juhlaa. Elokuvat Burden of My Heart, Hypermarket Nation, Korsoteoria, Äidit sekä Pyramidi menestyivät upeasti viikonloppuna päättyneillä elokuvajuhlilla.

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?

30.03.2012 Vuoden alussa joukko kansainvälisiä muotoiluopiskelijoita vietti kahdeksan viikkoa Kontulassa, joka on osa Mellunkylän kaupunginosaa, tutustumassa alueeseen ja linjasi sen tulevaisuutta.

Arkkitehtien ja insinöörien yhteistyö vahvistuu

30.03.2012 Arkkitehtien luovuus ja insinöörien tekninen osaaminen tuodaan Aalto-yliopistossa tiiviimmin yhteen uusilla yhteistyömahdollisuuksilla.

Arkkitehtuurikilpailu Aalto-yliopiston Otaniemen kampusalueen keskuksen suunnittelemiseksi käynnistyy

05.04.2012 Aalto-yliopistokiinteistöt Oy järjestää kansainvälisen avoimen arkkitehtuurikilpailun Aalto-yliopiston Otaniemen ydinkampuksen ja sen keskeisten rakennusten suunnittelemiseksi.

Suomen ensimmäinen tietokonepeliprofessori

11.04.2012 Aalto-yliopistoon perustettiin Suomen ensimmäinen tietokonepeliprofessuuri.

LEDS-näyttely tuo esille uutta tekniikkaa

11.04.2012 LEDS-näyttely tuo esille 14 erilaista näkemystä ledistä +Studioon, Helsinkiin. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu tila- ja kalustesuunnittelun kandiopiskelijoiden valaisinnäyttelyn prototyypeissä on hyödynnetty uutta led-tekniikkaa.

Hae Aalto-yliopiston uuteen opiskelija-alumni mentorointiohjelmaan

12.04.2012 Aalto-yliopiston alumnisuhteet lanseeraa syksyllä 2012 uuden mentorointiohjelman yliopiston alumneille ja opiskelijoille. Ohjelmassa jo valmistuneet aaltolaiset tukevat maisterivaiheen opiskelijoita työelämään liittyvissä kysymyksissä.

Tulevaisuuden tekijät esittäytyvät Masters of Aalto 2012 -tapahtumassa

12.04.2012 Keskiviikkona 9.5. avautuva Aalto-yliopiston MoA’12 on kuukauden mittainen näyttely ja näyttämö, jossa tulevaisuuden osaajat avaavat yhteiskunnallista keskustelua.

Aalto-yliopiston opiskelijat finaaliin kestävän rakentamisen opiskelijakilpailussa Japanissa

13.04.2012 Aalto-yliopiston tiimi on valittu kolmen finalistin joukkoon Japanissa järjestetyssä kansainvälisessä kestävän rakentamisen opiskelijakilpailussa.

Kenelle kuuluu oikeus elokuvien viimeiseen sanaan?

20.04.2012 Elokuvan valmiuden määritteleminen on laaja asia. Se herättää suuria intohimoja ja luo toisinaan epäsopua ohjaajien ja tuottajien välille.

Aalto-yliopiston hakijamäärä kasvoi 2012

20.04.2012 Aalto-yliopistoon haki yli 16 000 hakijaa kevään hauissa. Kandidaattikoulutukseen tuli yli 12 000 ja maisterikoulutukseen noin 4 000 hakemusta. Vuonna 2011 hakijoita oli noin 15 600.

Palkittu Baabelin metsä elokuvateattereihin

20.04.2012 Lyhytelokuvia ei juuri elokuvateattereissa nähdä, mutta nyt siihen on mahdollisuus. Kaksiminuuttinen seikkailutarina Baabelin metsä esitetään kaikissa Finnkinon teattereissa Koti eläintarhassa -elokuvan alkukuvana.

Sysmän Ilolan arkkitehtuurikilpailu on ratkennut

24.04.2012 Sysmässä Päijänteen rannalla sijaitsevan Ilolan matkailu- ja vapaa-ajan alueen ideakilpailu on ratkennut.

Arto Ollila voitti Suomen arkkitehtikoulujen välisen Terässtudio-kilpailun

25.04.2012 Arto Ollilan työ "Fokka" valikoitui voittajaksi 63 kilpailuun osallistuneen työn joukosta. Tuomariston mukaan voittajatyö on kaupunkikuvallisesti paikan lähtökohdat hienosti huomioiva maamerkki

Hyvää arkea ja kestävää kehitystä Kannelmäessä

26.04.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijat ja opettajat kutsuvat kannelmäkeläisiä kertomaan Kannelmäkeen liittyviä tarinoita ja unelmia hyvästä arjesta toukokuussa.

Maisterivaiheen opiskelijavalinnan tulokset julkaistu

27.04.2012 Aalto-yliopiston maisterivaiheen opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu perjantaina 27.4.

Habitare-suunnittelukilpailun kaikki finalistit Aalto-yliopistosta

27.04.2012 Habitare-suunnittelukilpailun finaaliin on tänä vuonna valittu 64 ehdotuksen joukosta viisi työtä. Työt toteutetaan Habitare-messuille omalle näyttelyosastolleen 12.–16.9.2012.

Muotoile Suomi – kansallisen muotoiluohjelman valmistelu käynnistyi

02.05.2012 Tavoitteena on edistää muotoilun laaja-alaisempaa käyttöä elinkeinoelämässä ja julkisissa palveluissa.

Aalto ARTS Books -messuosastolle uusi ilme

03.05.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun julkaisupalvelut järjestivät opiskelijoille avoimen kilpailun, jolla oli tarkoitus löytää suunnittelija päivittämään messuosastolle uusi ilme.

TeamUp! voitokas oppimisratkaisujen laatukilpailussa

04.05.2012 Aalto-yliopiston oppimisympäristöjen tutkimusryhmän tuote on palkittu oppimisratkaisujen eEemeli-laatukilpailussa sarjansa parhaana.

Vaatetussuunnittelun triolle voitto kotiin Hyèresista Ranskasta

04.05.2012 Kolme nuorta vaatetussuunnittelijaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta voittivat tämänvuotisen Hyères Fashion Festivalin pääpalkinnon.

Designpääkaupunkivuoden Paviljonki – osoitus korkeatasoisesta puuarkkitehtuurista

07.05.2012 Puustudion opiskelija- ja asiantuntijaryhmä on suunnitellut Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliselle tyhjälle tontille väliaikaisen Paviljongin. Paviljonki avautuu yleisölle 12.5.

Tervetuloa tutustumaan tulevaisuuden tekijöihin Masters of Aalto -tapahtumaan

08.05.2012 Masters of Aalto on nyt auki! MoA’12-tapahtumassa Aalto-yliopiston osaajat tarttuvat ennakkoluulottomasti tulevaisuuden haasteisiin näyttelyn ja yli 30 tapahtuman kautta.

Urbaani mehiläinen tekee maukasta hunajaa

11.05.2012 Kaupunkilaismehiläisten vivahteikkaan makuinen hunaja on nostanut arvostustaan.

“Toi mäki olis niinku linnavuori” − maisema ihmismielen leikkikenttänä ja teatteriesityksen lavasteena

14.05.2012 Aalto-yliopiston taiteen laitokselta tohtoriksi väittelevä MA Liina Unt selvittää tutkimuksessaan, millaiseksi muodostuu kuvitteellisen ja toden suhde, kun muokkaamatonta maisemaa käytetään sellaisenaan näytelmäesityksen lavasteena.

Pakkauselämyksiä rakentamassa

22.05.2012 Tuotepakkaus on paljon muutakin kuin pelkkä suojakuori, jossa tuote kulkee kaupasta kotiin. Pakkaus saa olla hauska ja kaunis, eikä siihen tarvitse aina suhtautua haudanvakavasti.

Mistä on tämän vuoden MoA tehty?

22.05.2012 Uniikkeja painokankaita, veneitä, saunoja, tulevaisuuden räsymattoja ja satelliitteja, muun muassa näistä on tämän kevään MoA tehty.

Lämminhenkinen tunnelma täytti Cumulus-konferenssin avajaiset Mediakeskus Lumessa

25.05.2012 Hymyilevät ihmiset ja monien vieraiden kielien puheensorina täyttivät Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Arabian kampuksen, kun 500 vierasta saapui aloittamaan kolmipäiväistä Cumulus-konferenssia.

Sukellus vedenalaiseen hylkyyn ja muita elämyksiä median laitoksen Demo Dayssa

25.05.2012 Perinteeksi muodostuneessa keväisessä Media Demo Day -tapahtumassa luodaan katsaus Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun median laitoksen uusimpiin tuuliin.

Uuden koulun ensimmäistä publiikkia juhlittiin aurinkoisen ilman siivittämänä

25.05.2012 Perjantaina juhlitussa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun keväisessä publiikissa 97 valmistuvaa sai todistuksen.

Vuoden nuori muotoilija -palkinnon saaja ja Vuoden Huiput valittu

29.05.2012 Toukokuu on ollut muotoilun alan palkintojen aikaa. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoita ja alumneja on palkittu Vuoden Huipuissa ja Design Forum Finlandin valinnassa vuoden nuoreksi muotoilijaksi.

Näytös12 keräsi Suvilahden Kattilahallin täyteen muodista kiinnostuneita

29.05.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijoiden sekä alumnien suunnittelemat uudet mallistot esiteltiin yleisölle perjantaina 25. toukokuuta.

Pahvisairaala ei passivoi

30.05.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun pystytettiin pahvinen sairaala, jossa kehitettiin potilaslähtöistä terveydenhuoltoa.

Masters of Aalto -tapahtuman yhteistyökumppanit palkitsivat maistereita

31.05.2012 Koko Aalto-yliopiston laajuiseksi kasvaneessa Masters of Aalto -tapahtumassa palkittiin eilen ansiokkaita opinnäytteitä.

Susann Vihmalle Helsingin tiedepalkinto 2012

08.06.2012 Helsingin tiedepalkinnon sai tänä vuonna professori Susann Vihma Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen laitoksesta.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja Teatterikorkeakoulu tiivistävät yhteistyötään

11.06.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja Teatterikorkeakoulu ovat sopineet yhteisen toiminta-alustan perustamisesta. Yhteistyösopimus vahvistaa toimijoiden välistä yhteistyötä sekä turvaa sen jatkuvuuden. Toiminta-alustassa on kyse taiteellis-akateemisesta yhteistyömallista yhteisen opetuksen ja opintojen edistämiseksi.

Sodankylän elokuvajuhlilla ensi-illassa Miesten välisiä keskusteluja

14.06.2012 Sodankylän elokuvajuhlilla ensi-iltansa saa Miesten välisiä keskusteluja, Jarmo Lampelan uusin elokuva. Professori Lampelan edellisestä täyspitkästä elokuvasta on vierähtänyt muutama vuosi, Eila nähtiin elokuvateattereissa melkein 10 vuotta sitten.

Musta Taide -valokuvakirjakustantamo Aalto-yliopistolle

20.06.2012 Valokuvakirjojen kustantamiseen erikoistunut Musta Taide -kustantamo siirtyy Aalto-yliopistolle.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taideteollisen alan kandidaattivalintojen tulokset julkaistu

21.06.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun haki tänä vuonna yhteensä 1831 taideteollisen alan opinnoista kiinnostunutta.

Kaupunki on näyttämö – Aalto-yliopiston mediataide ja design-tutkimus Pariisissa kesällä 2012

26.06.2012 Suomalainen mediataide ja design-tutkimus esittäytyvät Pariisin metrossa ja kaduilla sekä Suomen Ranskan instituutissa tänä kesänä elokuuhun asti.

Masters of Aalto viritti Jätkäsaaren tulevaisuuteen

26.06.2012 Koko Aalto-yliopiston laajuiseksi kasvanut Masters of Aalto -tapahtuma houkutteli toukokuun ajan vierailijoita tutustumaan tulevaisuuden tekijöitä esittelevään näyttelyyn.

Tuplamaisteri menestyy Milanossa

04.07.2012 Milanossa muotoilun ja suunnittelun alalla menestynyt Kristiina Lassus tekee pitkiä työpäiviä innostuneena ja vankasti eteenpäin katsovana. Vaikka Italian talous on kuralla, hän uskoo sen selviävän notkahduksen kautta uuteen nousuun.

Aalto-yliopistoon 1720 uutta opiskelijaa – hakeneista 16 % sai opiskelupaikan

06.07.2012 Aalto-yliopistoon valittiin kevään 2012 yliopistohaussa hakeneista yhteensä 1720 opiskelijaa.

Lapset saavat harvoin tukea internetin palveluntarjoajilta

11.07.2012 Verkkovalvonnan työkalut eivät ole toimivia. Vain reilu kymmenesosa lapsista, jotka ovat törmänneet internetissä järkyttäviin tai vaivaamaan jääneisiin sisältöihin, ovat ilmoittaneet asiasta palveluntarjoajalle verkon omien ilmoitustyökalujen avulla. Verkkopalveluiden tuottajien ja tarjoajien pitäisi siis panostaa asiaan selvästi nykyistä enemmän.

Aalto-yliopiston panostus hyvinvointiin näkyy tuoreessa Eläköön hyvä alku -näyttelyssä

11.07.2012 Äitiyspakkauksen kiinnostavaan tarinaan voi tutustua tänä kesänä Eläköön hyvä alku -näyttelyssä Helsingin Virka Galleriassa. Näyttely on toteutettu opiskelijatyönä yhteistyössä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kelan kanssa.

Lähiö 2072 – Asukaslähtöinen yhteistoimintamalli lähiöiden kehittämiseen

17.07.2012 Miten 1970-luvulla rakennetuista lähiöistä tulisi asumisen brändejä? ”Lähiö 2072 – Matka kaupunginosan radikaaliin kehittämiseen” -yhteishankkeessa luodaan yhteistoimintamalli, jonka avulla lähiöitä kehitetään vastaamaan paremmin asukkaiden ja kestävän kehityksen asettamiin vaatimuksiin. Samalla kehitetään uusia palvelu- ja liiketoimintakonsepteja, jotka tukevat tavoitteiden saavuttamista.

3D-virtuaalisimulaattori mahdollistaa vierailun merenpohjaan Vrouw Maria -hylylle

19.07.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun medialaboratorion tutkijoiden ja opiskelijoiden toteuttama interaktiivinen ja reaaliaikainen 3D-virtuaalisimulaatio Vrouw Maria -hylystä on esillä tänä kesänä Suomen Merimuseon näyttelyssä "Mereen menetetyt – Vrouw Marian ja St. Mikaelin tarina".

Aalto-yliopiston ekologisen rakentamisen osaajat esittäytyvät Asuntomessuilla

25.07.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on mukana tämän vuoden Suomen Asuntomessuilla kahden laitoksen voimin.

Sano kiitos ja tanssi -lyhytelokuva esillä Locarnon elokuvajuhlilla Sveitsissä

07.08.2012 Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselta maisteriksi valmistuvan Antti Heikki Pesosen lyhytelokuva Sano kiitos ja tanssi esitetään tämän vuoden Locarnon kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Elokuvajuhlat järjestetään 1.-11. elokuuta Sveitsissä.

Aalto-yliopiston ensimmäinen residenssituotanto valmis: Jumalattaren paluu yhdistää taidetta, tutkimusta ja teknologiaa

08.08.2012 Aalto-yliopiston Aalto AiR -residenssin ensimmäisen taiteilijan Marita Liulian teos Jumalattaren paluu saa ensi-iltansa Savoy-teatterissa Helsingin Juhlaviikoilla perjantaina 17. elokuuta.

Aaltolaisten ennakkoluulotonta puuarkkitehtuuria ja -muotoilua esillä kansainvälisessä Alvar Aalto Symposiumissa

10.08.2012 Kaksi näyttelyä esittelee Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun korkeatasoista ja monipuolista puuosaamista Alvar Aalto Symposiumissa Jyväskylässä 10.–12. elokuuta.

Suunnittelupelit tuovat käyttäjät mukaan tuote- ja palvelumuotoiluun

14.08.2012 Yritykset ja palvelujen tuottajat haluavat yhä useammin ottaa ammattisuunnittelijoiden ohella myös käyttäjät mukaan tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun. Yhteisessä ideoinnissa hyödynnetään pelien kaltaisia menetelmiä.

Tervetuloa uudet opiskelijat!

20.08.2012 Ensimmäisenä kampuksille saapuvat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uudet opiskelijat. He aloittavat taipaleensa tänään Arabiassa. Kauppatieteiden ja tekniikan alojen opiskelijoiden orientaatioviikko pyörähtää käyntiin syyskuun alussa.

Taiteiden yössä Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta tarjoavat ainutlaatuisia taide-elämyksiä

22.08.2012 Torstaina 23.8. taide valtaa Helsingin kadut, kun kaupungissa vietetään perinteistä Taiteiden yötä. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta ovat tuoneet mukaan myös oman panoksensa tapahtuman monipuoliseen ohjelmistoon.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun maisteri- ja tohtoripromootiota vietetään 11.1.2013

24.08.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestää neljännen juhlallisen taideteollisen alan maisteri- ja tohtoripromootion perjantaina 11. tammikuuta 2013.

Lasten valokuvailmaisu haastaa aikuisen kuvanlukutavan

28.08.2012 Lasten ottamia valokuvia ei yleensä pidetä suunniteltuina vaan sattuman tuloksina ja siten usein myös epäonnistuneina kuvina. Filosofian maisteri Päivi Setälä osoittaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tarkastettavassa väitöskirjassaan, että myös lapset suunnittelevat valokuviensa ilmaisua.

Paviljonki sykähdyttää Venetsiassa

29.08.2012 Paviljonki esittäytyy Venetsian biennaalissa, New Forms in Wood -näyttelyssä 29.8.−25.11.2012. Näyttelypaikkana toimii ainutlaatuinen Alvar Aallon suunnittelema rakennus. Aalto-yliopiston puustudion suunnittelema Paviljonki on ollut kesäisen Helsingin kiinnostava kohtauspaikka ja tärkeä osa World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta.

Lasten musiikkielämys piirtyi ilmapalloihin

29.08.2012 Taidekasvatuksen opiskelijat suunnittelivat työpajan, jossa lapset piirsivät musiikkielämyksensä ilmapalloihin.

Kurki-valaisin siivitti Kalle Järvenpään voittoon Japanissa

03.09.2012 Aalto-yliopistossa graafista suunnittelua opiskeleva Kalle Järvenpää on voittanut japanilaisen Koizumi-valaisinvalmistajan järjestämän kansainvälisen valaisinsuunnittelukilpailun.

Aalto-yliopisto näkyvästi mukana Helsinki Design Week -tapahtumassa

03.09.2012 Aalto-yliopiston opiskelijat, tutkijat ja alumnit osallistuvat Helsinki Design Weekille 6.−16.9. useiden näyttelyiden ja tapahtumien voimin. Näyttelyt keskittyvät parempien elinympäristöjen suunnitteluun, taideteolliseen muotoiluun sekä esittelevät tulevaisuuden tekijöiden projekteja. Open House Helsinki -ohjelmassa on kävelykierroksia Töölön ja Otaniemen kampuksilla. Lisäksi Aalto-yliopiston puustudion suunnittelema Paviljonki pitää ovensa auki vielä Helsinki Design Weekin ajan.

Tekniikan korkeakoulujen dekaanien uudet käädyt: laboratoriolasia, savea, hiilikuitua

04.09.2012 Aallon lukuvuoden avajaisissa 4.9. tarkkasilmäinen voi nähdä yliopiston dekaanien kaulassa jotain uutta. Tekniikan dekaanien käädyissä kultakoristelu on vaihtunut insinöörihenkisiin materiaaleihin.

Aalto-yliopiston avajaiset: Rehtori Tuula Teeri totesi yliopistoindeksin leikkaamisen olevan lyhytnäköinen ratkaisu

04.09.2012 Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 4.9. Otaniemen kampuksella. Tilaisuuteen saapui liki kuusisataa aaltolaista ja Aalto-yliopiston yhteistyökumppania.

Kolme uutta professuurinimitystä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

05.09.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa on nimitetty kolme uutta professoria.

Campus 2015 -arkkitehtuurikilpailuun tuli 189 ehdotusta – näyttely lokakuussa

06.09.2012 Aalto-yliopiston Otaniemen ydinkampuksen ja sen keskeisten rakennusten suunnittelemiseksi järjestetyn arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe on päättynyt. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 189 hyväksyttyä ehdotusta eri puolilta maailmaa. Kilpailutöihin voi tutustua kaikille avoimessa näyttelyssä Otaniemessä lokakuussa.

140 vuotta suomalaista arkkitehtikoulutusta: Aalto-yliopiston arkkitehtikoulutus lujalla pohjalla

06.09.2012 Tänä syksynä tulee kuluneeksi 140 vuotta siitä, kun arkkitehtuurin opetus alkoi 1872 Polyteknillisessä koulussa F.A. Sjöströmin johdolla. Teknillisen korkeakoulun myötä laitos on sittemmin siirtynyt osaksi Aalto-yliopistoa. Tänään Otaniemen arkkitehtikouluna tunnetun laitoksen opetus perustuu edelleen sekä edistykselliseen tekniikkaan että taiteeseen.

Kosmonauttivalokuvat loivat todellisuutta kylmän sodan aikana

06.09.2012 Avaruus ja sen valloittajat nousivat toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitossa modernin elämän ja tulevaisuuden symboleiksi.

Näkyvää ja näkymätöntä – media on läsnä kaupunkiympäristöissä eri muodoissa

07.09.2012 Urbaanit ympäristöt ja media sen eri muodoissa olivat pääosassa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja M-cultin järjestämässä kansainvälisessä City Sets & Media Facades -seminaarissa, joka pidettiin elokuun lopulla Mediakeskus Lumessa.

Antti Heikki Pesonen voitti ideallaan pohjoismaisen elokuvakilpailun

11.09.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa elokuvaohjausta opiskeleva Antti Heikki Pesonen on voittanut pääpalkinnon 5.-7.9.2012 järjestetyssä Nordic Talents -tapahtumassa Kööpenhaminassa. Nordic Talentsissa pohjoismaisista elokuvakouluista valmistuneet opiskelijat kilpailevat parhaasta uuden elokuvaprojektin ideasta ja esittelevät lopputyöelokuvansa.

Robin Hood -varainhoito-osuuskunta kutsuttu Documenta-nykytaidetapahtumaan Saksan Kasseliin

11.09.2012 Aalto-yliopiston Future Art Base -yksikössä kehitteillä oleva Robin Hood -”vastainvestointipankki” avaa toimiston nykytaiteen merkittävimmässä katselmuksessa Kasselin Documentassa tiistaina 11. syyskuuta.

Muotoilun laitoksen Habitare-osastolla yhdistyy suomalainen ja japanilainen perinneajattelu

11.09.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muotoilun laitos yhdessä Koben muotoiluyliopiston kanssa ovat toteuttaneet rinnakkaisprojektin, jonka tarkoituksena on ollut tutkia ja vertailla ulkona syömisen perinnettä ja tapoja Suomessa ja Japanissa. Projektin tuloksista muodostuu näyttelyosasto keskiviikkona 12. syyskuuta käynnistyville Habitare-messuille.

Design Domino -seminaari juhlistaa 10-vuotiasta taideteollisen muotoilun maisteriohjelmaa

11.09.2012 Tervetuloa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taideteollisen muotoilun maisteriohjelman 10-vuotisjuhlaseminaariin Jätkäsaareen torstaina 13.9.2012 kello 15.

Leo Lindroos voitti Habitare-suunnittelukilpailun

12.09.2012 Habitare-suunnittelukilpailun pääpalkinnon voitti arkkitehtiopiskelija Leo Lindroos Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta työllään Sunset Camera.

Muotoiluraportti Euroopan komissiolle julki huippuseminaarissa Helsingissä

13.09.2012 Eurooppalaisen muotoilun asiantuntijaryhmä on saanut valmiiksi toimenpidesuositukset, joilla tavoitellaan muotoilun parempaa hyödyntämistä taloudellisen kasvun, hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn vahvistajana Euroopassa.

Kansainvälinen avoimen tiedon tapahtuma OK Festival valtaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun

14.09.2012 Avoimen tiedon kansainvälinen suurtapahtuma Open Knowledge Festival järjestetään Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 17.−22.9.

Muotoilusta ratkaisu Euroopan kasvuongelmiin - Asiantuntijaryhmältä 21 suositusta Euroopan komissiolle

17.09.2012 Eurooppalaisen muotoilun asemaa on vahvistettava maailmanlaajuisesti ja muotoilun huippuosaamista tuettava. Vahvan muotoiluosaamisen, yritysten ja julkisen sektorin yhteistyötä on kehitettävä parempien palvelujen tuottamiseksi. Muotoilu on sisällytettävä innovaatio-ohjelmiin ja yrityshautomoihin kaikkialla Euroopassa. Muotoilun parempi hyödyntäminen innovaatioprosesseissa lisää koko maanosan vaurautta ja hyvinvointia.

Koordinaattori Kirsi Rinne valittu kansainvälisen käsikirjoituksen tutkimusverkoston johtoryhmään

20.09.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen koordinaattori Kirsi Rinne on valittu kansainvälisen Screenwriting Research Network -tutkimusverkoston ensimmäisen johtoryhmän puheenjohtajaksi.

Pohjoismainen Nordisk Panorama tarjoaa kohtaamispaikan elokuvaopiskelijoille ja -opettajille

21.09.2012 Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen opiskelijoiden elokuvia esitetään tänään alkaneessa pohjoismaisessa Nordisk Panorama -elokuvafestivaalissa Oulussa.

Moninainen vanhuus edellyttää moninaista taidekäsitystä

25.09.2012 Miten vanhuus näyttäytyy taiteessa? Entä taide vanhuudessa? Taidekasvattaja Tiina Pusa tutkii Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tarkastettavassa väitöskirjassaan taiteen ja vanhuuden välisiä merkityssuhteita taideteosten ja haastatteluaineistojen läpi.

Suomen ensimmäinen Fablab avautuu

25.09.2012 Aalto-yliopisto avaa Helsingin Arabiaan Suomen ensimmäisen Fablab-työpajan. Aalto Fablab on kaikille avoinna oleva työtila, jossa jokainen voi esimerkiksi 3D-tulostaa, laserleikata ja jyrsiä erilaisia materiaaleja. Työpaja on jo parhaillaan auki Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle. Yleisölle se avautuu 2.10. ja on siitä lähtien auki halukkaille yhtenä päivänä viikossa.

Aalto-yliopisto mukana suunnittelemassa Expo Milano 2015 -maailmannäyttelyn paviljonkeja

26.09.2012 Aalto-yliopisto osallistuu Expo Milano 2015 -maailmannäyttelyn paviljonkien konseptin suunnitteluun. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin ja muotoilun laitoksen edustajat osallistuvat syys-lokakuussa 2012 Milanossa työpajatyöskentelyyn, jonka tavoitteena on suunnitella konsepti eri maita yhteen kokoavien klusterien paviljonkirakennuksille.

Aalto-yliopiston lasitaiteilijoiden ja Kiinan lasiteollisuuden yhteistyö konkretisoituu Pekingissä

27.09.2012 Suomi on herättänyt kiinalaisten kiinnostuksen lasimaana. Kiinnostus suomalaiseen lasimuotoiluun ja -taiteeseen on synnyttänyt yhteistyötä Aalto-yliopiston ja kiinalaisten yliopistojen välillä.

Suomalaisesta puusta samppanjaa Design meets cellulose -projektissa

27.09.2012 Kuinka suomalainen puutuote voisi olla maailmalla samanlainen luksustuote kuin ranskalainen samppanja? Kysymystä pohdittiin Desing meets cellulose -projektissa, jonka yhtenä teemana oli ideoida brändi suomalaisille puutuotteille.

ENGAGE-palkinnot jälleen Aalto-yliopistoon

28.09.2012 Aalto-yliopiston elokuvaopiskelijat Katja Lautamatti ja Annalisa Schmuckli työryhmineen voittivat projekteillaan kaksi palkintoa neljästä ENGAGE-pitching-palkinnosta. Schmucklin työryhmään kuului lisäksi muun muassa käsikirjoituksen opiskelija Maria Lappalainen.

Ilona Hackenberg on Vuoden Nuori Suunnittelija 2012

02.10.2012 Vuoden Nuori Suunnittelija -kilpailun on voittanut helsinkiläinen Ilona Hackenberg työllään Never never.

Arkkitehtiopiskelijoiden työ Pilvilinna voitti Rakennustiedon ideakilpailun

03.10.2012 Rakennustiedon juhlavuoden opiskelijakilpailun pääpalkinnon voitti ryhmä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoita työllään Pilvilinna. Työryhmään kuului opiskelijat Janne Kivelä, Tuukka Norri, Miika Liukka, Otso Helenius ja Johannes Lehto. Pääpalkinnon arvo on 5 000 euroa.

Kommentoi arkkitehtuurikilpailun töitä verkossa – näyttely avoinna perjantaihin

08.10.2012 Aalto-yliopiston Otaniemen ydinkampuksen suunnittelemiseksi järjestetyn arkkitehtuurikilpailun ensimmäiseen vaiheeseen saapuneet 189 kilpailutyötä ovat esillä verkkosivustolla campus2015.aalto.fi, jossa niitä voi myös kommentoida 22.10. asti.

Sadan taiteen tohtorin merkkipaalu rikki Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

12.10.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjesti 10. lokakuuta seminaarin, jolla juhlistettiin sataa Suomessa väitellyttä taiteen tohtoria.

Suomalaisen kirjainmuotoilun historian tutkimus paljastaa kirjaintyyppien laajan tyylikirjon

15.10.2012 Käsitys siitä, ettei suomalaista kirjainmuotoilua ole ollutkaan ennen digitaalista aikaa, elää yhä vahvana. Vanhasta suomalaisesta kirjainmuotoilusta tiedetään yleensä vain Kalevala-kirjake. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 26.10. tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että suomalaisella kirjainmuotoilulla on historiansa jo ennen 2000-lukua.

Arkkitehtuurin tutkijat ihmisen käyttäytymisen jäljillä

22.10.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA järjestävät arkkitehtuuritutkimuksen päivät 26.−27.10. Espoon Otaniemessä. Päivien teemana on ”Architecture as Human Interface” – ihminen arkkitehtuurin käyttäjänä ja kokijana. Kohtaavatko arkkitehtien suunnitelmat ja ihmisten käyttäytyminen?

Robert Wilson avasi Tapio Wirkkala -puiston Helsingin Arabianrannassa

23.10.2012 Helsingin Arabianrannassa vietettiin uuden ainutlaatuisen puiston avajaisia maanantaina 22. päivä lokakuuta.

Biotaidelaboratorion toiminta alkaa

25.10.2012 Otaniemen kampukselle valmistuu syksyn aikana laboratorio, jossa tehdään biologista taidetta elävästä materiaalista. Laboratorion toimintaa suunnittelevat yhdessä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja Western Australia -yliopiston biologisen taiteen keskus SymbioticA.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu promovoi kahdeksan kunniatohtoria

26.10.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestää neljännen taideteollisen alan maisteri- ja tohtoripromootion 11. tammikuuta 2013.

Elokuvatuottaja Aleksi Bardy professoriksi Aalto-yliopistoon

29.10.2012 Elokuvatuottaja, käsikirjoittaja Aleksi Bardy (42) on nimitetty elokuva- ja tv-tuotannon professoriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun 1. tammikuuta 2013 alkaen.

Aalto-yliopisto vahvistaa Kiina-yhteistyötään

30.10.2012 Aalto-yliopisto vahvistaa läsnäoloaan Kiinassa perustamalla syksyllä 2012 Shanghaihin kansainvälisen alumniorganisaation. Yliopisto haluaa tarjota Shanghain alueella toimiville entisille opiskelijoilleen aktiivisen verkoston ja yhteyden opinahjoonsa sekä vahvistaa mainettaan ja näkyvyyttään kansainvälisesti.

Aalto-yliopisto jatkaa designpääkaupunkiyhteistyötä Kapkaupungin kanssa

06.11.2012 Aalto-yliopisto jatkaa designpääkaupunkiyhteistyötä vuoden 2014 maailman designpääkaupungin Kapkaupungin kanssa. Aalto-yliopiston yhteistyökumppanina Etelä-Afrikassa on Cape Peninsula University of Technology CPUT. Yhteistyön teema on 'Design for Urban Transformation´, ja sillä haetaan innovatiivisia ratkaisuja kaupunkiympäristöjen kehityksen haasteisiin muotoilun avulla.

Kolme Aalto-yliopiston tutkijaa toteuttavat Suomen näyttelyt Venetsian biennaalin

06.11.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkijat Mika Elo, Marko Karo ja Harri Laakso ideoivat ja tuottavat ensi kesänä Venetsian 55. taidebiennaalissa nähtävän Suomen näyttelykokonaisuuden. Kuratointityöryhmän Falling Trees -näyttelykonseptin ytimessä on luonnon, ihmisen ja taiteen välinen suhde.

Kaj Franck -muotoilupalkinto vaatesuunnittelija Jasmiine Julin-Arolle

08.11.2012 Design Forum Finlandin jakaman Kaj Franck -muotoilupalkinnon saajaksi vuonna 2012 on valittu Aalto-yliopiston professori, vaatesuunnittelija Jasmiine Julin-Aro.

Korsoteoria voitokkaana menneen viikonlopun elokuvafestivaaleilla

21.11.2012 Antti Heikki Pesosen ohjaama elokuva Korsoteoria on voittanut parhaan elokuvan pääpalkinnon sunnuntaina päättyneillä Münchenin kansainvälisillä opiskelijaelokuvafestivaaleilla.

Väkivalta valokuvassa – taiteilija ja katsoja eettisten ja moraalisten kysymysten äärellä

28.11.2012 Taiteilija ja yleisö jäävät usein vaille tietoa siitä, mitä katsojat ajattelevat näyttelyssä esillä olevista teoksista. Kysymys siitä millaisia merkityksiä teoksille annetaan, on erityisen tärkeä silloin, kun teokset käsittelevät väkivaltaa tai muita yhteiskunnallisia aiheita.

Väitöstutkimus haastaa muotoilusuunnittelun kaavamaisuuden

29.11.2012 Modernissa muotoilun tutkimuksessa kehitetään aktiivisesti innovatiivisia suunnittelumenetelmiä, joissa pyritään ymmärtämään ja hyödyntämään ihmisten subjektiivisia kokemuksia, luovuutta ja kulttuurisia arvoja. Suunnittelijat kuitenkin tulkitsevat ja soveltavat näitä innovatiivisia suunnittelumenetelmiä virheellisesti, tieteellisesti järkeistäen.

Arkkitehti Jussi Vuorelle Teräsrakenneyhdistyksen diplomityöpalkinto

04.12.2012 Teräsrakenneyhdistys ry. on palkinnut Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitoksen rakennusopin opiskelija Jussi Vuoren (Arkkitehti SAFA) diplomityön ”Tulevaisuuden kongressikeskus” innovatiivisesta arkkitehtuurista ja uudistavasta teräksen käytöstä. Työn valvojana toimi professori Antti-Matti Siikala.

Taidekäsityö kestävän kehityksen arvojen kuvastajana

11.12.2012 Yuri Na tutkii väitöksessään taidekäsityötä, joka on 2000-luvun mittaan noussut arvoonsa niin harrasteena kuin ammattimaisena taiteena. Innostus ei myöskään näytä laantuvan, vaan pikemminkin löytävän yhä uusia muotoja: taidekäsityöstä kiinnostuneet kautta maailman ovat muodostaneet globaalin verkoston, jonka kautta he jakavat tietoa ja myyvät tuotteitaan.

Wartburg 353 oli politiikan muotoilema automalli

12.12.2012 Juha Järvisen väitöstutkimus tarkastelee DDR:läistä muotoilukulttuuria ja sen tuottamia tuloksia. Itäsaksalainen muotoilu pohjautui marxilais-leniniläiseen näkemykseen tavaroiden käyttöarvosta. Tavara oli sitä onnistuneempi, mitä paremmin ja kauemmin se palveli käyttäjäänsä. Pinnallinen koristelu oli toisarvoista. Nämä periaatteet kristallisoituvat erinomaisesti itäsaksalaisen Wartburg 353 -automallin muotoilussa, jota Järvinen väitöksessään erityisesti tutkii.

365 Wellbeing - hyvinvoinnin muotoiluhanke aktivoi asukkaita, asiantuntijoita ja organisaatioita

12.12.2012 Yksi Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden kärkihankkeista, 365 Wellbeing, keskittyi hyvinvoinnin muotoiluun muun muassa terveydenhoidon, kaupunkisuunnittelun ja savuttomuuteen kannustamisen aloilla. 365 Wellbeing koostui kahdestatoista eri projektista ja se oli yksi Aalto-yliopiston suurimmista panostuksista muotoiluvuoden ohjelmaan.

Takaisin