Japanilainen taide ajan ja ikuisuuden kysymysten äärellä

26.08.2013

Taidegraafikko Tuula Moilanen tutki väitöksessän ajan ja ikuisuuden käsitteiden ilmenemistä japanilaisissa puupiirroksissa.

Tutkimus tuo esiin kulttuuri- ja taidehistoriallista tietoa, jota ei ole ennen julkaistu suomen kielellä. Se avaa uusia näkökulmia japanilaisen taiteen tutkijoille, puupiirrosten keräilijöille ja perinteistä ammentaville nykytaiteilijoille sekä tarjoaa pohjatietoa japanilaisten painotuotteiden historiaa käsitteleville jatkotutkimuksille.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin menneen ajan aikakäsitykset ja symbolit näkyvät tämän päivän japanilaisessa nykygrafiikassa. Siinä asetetaan rinnakkain vanhaa ja uutta puupiirrostuotantoa. Laaja kuvamateriaali sisältää puupiirroksia 700-luvun lopun varhaisista uskonnollisista painatuksista tunnettujen nykytaiteilijoiden tuoreimpiin teoksiin.

Lpuupiirros2_tuula_moilanen.jpgähtökohtana tutkimuksessa oli olettamus, että japanilainen aikakäsitys on yhteydessä japanin kielen rakenteeseen, jonka tunnuspiirteitä ovat visuaalisuus ja tulkinnanvaraisuus. Tutkimuksen mukaan perinteinen japanilainen aika muistuttaa sarjaa haikumaisia nyt-hetkiä, jotka yhdistettynä asettuvat kehän muotoon tai ovat kehiä kehien sisällä.

– Tämä on ratkaisevasti erilainen aikakäsitys kuin lännen lineaarinen, yhteen suuntaan etenevä ajan malli, Tuula Moilanen toteaa. 

Tutkimuksen mukaan luonnonelementit ovat Japanissa tärkeä päättymättömän muutoksen, ikuisuuden ja maallisen ajan hetkellisyyden vertauskuva. 


– Esimerkiksi puupiirroksissa usein kuvatut kirsikankukat voidaan tulkita joko katoavaisuuden symbolina tai ikuisuuden vertauskuvana. Kukkivien puiden hehku on ohi vain parissa viikossa, mutta kukkaloisto toistuu aina uudestaan keväisin, väitöstutkija kertoo.

Vaikka nykyinen teknologinen mullistus ja media-ajan kiihkeä rytmi on ulkoisesti muuttanut japanilaisten elämäntapaa erityisesti nuorisokulttuurissa, japanilaisuuden syvin ydin näyttäytyy tutkijan mukaan juuri näissä pinnalta katsoen ”kuluneissa” kuvastoissa.

puupiirros_2_tuula_moilanen.jpg– Perinteinen puupiirrostaide on kenties menetelmänä jäämässä uusien tekniikoiden ja mediataiteen jalkoihin, mutta kuvat, niiden sisältämät ikuiset kysymykset ja vastaukset kiinnostavat meitä yhä, Moilanen toteaa.

Taidegraafikko ja kirjataiteilija Tuula Moilanen (s.1959) tunnetaan Suomessa japanilaisen puupiirroksen ja perinteisen paperinvalmistuksen asiantuntijana. Hän asui Kiotossa, Japanissa yli 20 vuoden ajan, vuoteen 2012 saakka, jona aikana hän perehtyi syvällisesti maan kulttuuriin ja taide-elämään.

Väitöskirja ”Japanilainen puupiirros ajan ja ikuisuuden peilinä. Japanilaiset ajan ja ikuisuuden symbolit ja niiden esittäminen puupiirroksissa 700-luvulta nykypäivään” tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 30.8.2013 klo 12, luentosali 822, 8.krs, Hämeentie 135 C. Vastaväittäjänä toimii dosentti, FT Minna Eväsoja Helsingin yliopistosta. 

Lisätietoa:
Tuula Moilanen
p. 044 330 3340

Takaisin