Elina Ulviolle pääpalkinto Habitare-suunnittelukilpailussa

18.09.2013

Habitare-suunnittelukilpailun on tänä vuonna voittanut Elina Ulvio työllään Heijastin. Ulvio palkittiin 5000 eurolla. Suunnittelukilpailussa haettiin tilaa rentoutumiseen ja haaveiluun.

Päätuomari, akateemikko, arkkitehti Juha Leiviskä julkisti voittajat Habitare-messuilla keskiviikkona 18. päivä syyskuuta. Päätuomari oli päättänyt jakaa palkinnon kaikkien finalistien kesken.  Toinen palkinto, 2500 euroa, meni työparin Topi Mäkinen ja Kirsi Ihalainen työlle ”LATO”. Kolmannen sijan jakoivat Tiia Viikilän, Suvi Viitamäen, Anni Raasmajan ja Anders Jönssönin ”KAJO” ja Mira Köymärin "UNESSANOMA”, jotka kukin saivat 1250 euroa. Kaikki finalistityöt ovat esillä Habitaressa tämän viikon.

Kuvassa Elina Ulvio ja päätuomari Juha Leiviskä

Päätuomarin mukaan Elina Ulvion työ Heijastin poikkesi muista jo ensimmäisessä vaiheessa, ja lopputulos ylitti odotukset. Heijastukset moninkertaistuvat. Värit muuttuvat tilojen läpi kuljettaessa, katsomiskulmasta riippuen. Akryyli on vaihdettu lasiksi, hiekkapuhalletut sivuseinät ja katto läpäisevät valon, mutta poistavat ympäristön aiheuttamat häiriöt. Heijastin on yksinkertaisesti ja selkeästi toteutettu rikas tilakokemus.

Topi Mäkisen ja Kirsi Ihalaisen LATO on toteutettu vanhoista hirsistä, joista on rakennettu voimakas, puhutteleva tila. Äänet ovat tulleet mukaan, hirret soivat ja värisevät, tuuli humisee. Unitila on saavutettu uusin keinoin.

Mira Köymärin työssä UNESSAOMA paperirullien kautta siivilöityvä himmeä valo ja niiden pehmentämät ympäristön äänet toimisivat lempeänä kehtolauluna. Lopputulos on sakraali tila, jossa valo siivilöityy kauniisti. Tiia Viikilän, Suvi Viitamäen, Anni Raasmajan ja Anders Jönssönin KAJOssa uneen vaivuttavat luonnon valo- ja ääni-ilmiöt on toteutettu nykytekniikan avulla.

Kahdettatoista kertaa järjestetyssä suunnittelukilpailussa kilpailijoiden tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa ajatuksia tilasta ja sen mahdollisesta esineistöstä. Kaikkiin aisteihin vetoava Unitila on paikka, jossa voi uneksia paremmasta maailmasta. Kevytrakenteinen elementti suunnitellaan sijoitettavaksi julkiseen sisätilaan.

Messukeskuksen ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun järjestämän kilpailun teemana oli tänä vuonna Unitila. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 96 työtä. Palkintosumman, 10 000 euroa, lahjoitti Suomen Messusäätiö.

Habitare-suunnittelukilpailuun voivat osallistua Suomessa arkkitehtuurin ja muotoilun opetusta antavien yliopistojen, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten opiskelijat, myös ulkomaalaiset opiskelijat tai opiskelijoiden muodostamat työryhmät. Kaikki tämän vuoden finalistit opiskelevat Aalto-yliopistossa.

Lisätietoja:
kilpailun sihteeri Timo Sairi, Aalto-yliopisto, puh. 040 582 6505, timo.sairi [at] aalto [dot] fi
Lähde: Suomen Messut

Takaisin