Arkkitehtiopiskelijat työskentelevät Porin parissa

21.10.2013

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen opiskelijat suunnittelevat kurssitöinään Poriin uutta kaupunkialuetta, asuntoja ja viheralueita sekä jazzklubin, joka toteutetaan yhteistyössä Pori Jazz ry:n kanssa. Kohdealueina ovat Karjarannan alue sekä uusi, vielä suunnitteilla oleva asuntomessualue.

Koko lukuvuoden kestävä projekti liittyy arkkitehtuurin laitoksen kolmannen vuosikurssin suunnittelukursseihin, jotka käsittelevät kaupunkitilaa, julkista rakentamista, asuntoarkkitehtuuria ja julkista ulkotilaa. Projektiin osallistuu yhteensä lähes 80 arkkitehti- ja maisema-arkkitehtiopiskelijaa.

Työskentely projektin parissa starttasi kurssien yhteisellä kahden päivän Porin-vierailulla. Syys-lokakuun taitteessa järjestetyn tutustumismatkan aikana Porin yliopistokeskuksen ja kaupungin edustajat tarjosivat opiskelijoille kattavan tietopaketin Porista ja suunnittelualueesta. Esittelytilaisuuden jälkeen opiskelijat tutustuivat alueeseen itsenäisesti toteuttamalla analyysitehtävän, jossa kerättiin mielikuvia ja tunnelmia alueelta.

- Tutustumismatkan jälkeen työtä jatketaan Otaniemessä normaalin opetuksen lukujärjestyksen mukaan. Kullakin kurssilla on omat työtapansa lähestyä suunnittelutehtäviä, jotka ovat mittakaavoiltaan ja lopputuloksiltaan hyvinkin erilaisia, kuvaa yliopisto-opettaja Saija Hollmén arkkitehtuurin laitokselta.

Lukuvuoden mittaan pidetään yhteyttä hanketta aktiivisesti tukeneeseen Porin kaupunkisuunnitteluvirastoon.

- Kurssitehtävät etenevät vaiheittain erilaisten välipalautusten kautta lopulliseen, hiottuun suunnitelmaan. Valmiit työt esitellään ensi toukokuussa kevään loppukatselmuksessa. Kurssien saavutuksista pyritään järjestämään keväällä myös yhteinen näyttely, joka kokoaa koko vuoden Pori-teeman yhteen, Hollmén kertoo.

Synergiaetuja ja monipuolisempaa oppimista

Valitsemalla suunnittelukursseille yhteinen kohdealue arkkitehtuurin laitos tavoittelee opetukseen synergiaetuja eri oppiaineiden välille. Lisäksi valinnalla halutaan vahvistaa opiskelijoiden oppimiskokemusta.

- Monet opiskelijoista osallistuvat useammalle kuin yhdelle näistä suunnittelukursseista. Yhteisen aluevalinnan avulla voidaan saavuttaa syventävä oppimiskokemus, kun samaan alueeseen perehdytään useammasta näkökulmasta, Saija Hollmén sanoo.

Vastaavanlaista synergiaa eri kurssien välille pyritään löytämään vuosittain. Esimerkiksi viime vuoden yhteisenä kohdealueena oli vanha Rauma. Pori valikoitui tämän vuoden alueeksi kaupunkisuunnittelun oppiaineen ehdotuksesta. Valintaan vaikuttivat myös ARTSin suunnitelmat projektiperusteisen yhteistyön lisäämisestä Porissa, kun korkeakoulun toimintaa Porin yliopistokeskuksessa järjestellään uudelleen.

- Arkkitehtuurin laitos halusi oma-aloitteisesti tiivistää opetuksen yhteistyötä Porin yliopistokeskuksen kanssa sekä syventää opiskelijan oppimiskokemusta. ARTSin suunnitelmat ohjasivat kohdealueen valinnan luontevasti Poriin, Hollmén perustelee.

Takaisin