Muotoiluntutkimus auttaa kehittämään hyödyllisempiä mobiilipalveluita

27.03.2014

Tosielämää tutkimalla voidaan muotoilla innovatiivisempia mobiilisovelluksia, joilla voi olla konkreettisia hyötyjä ihmisten päivittäisessä elämässä.

Batsirai Chivhanga tutkii Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tekemässään väitöskirjassaan, miten muotoiluntutkimus voidaan valjastaa mobiilisisältöpalveluiden tuotannon kehittämiseksi.

– Mobiilisovellusten käyttö ja kysyntä ovat kasvaneet älypuhelinten myötä. Esimerkiksi Afrikassa erilaisia sovelluksia käytetään kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Palveluiden hyödyntämiseen esimerkiksi osana organisaatioiden toimintaa liittyy kuitenkin vielä paljon toteuttamattomia mahdollisuuksia, Chivhanga kertoo.

Chivhanga kehitti muotoiluntutkimuksellisen lähestymistavan nimeltään Mobile Phone Transformation (MPT). Sen avulla voidaan arvioida mobiilipalveluihin liittyviä tarpeita ennen varsinaista suunnittelua. Käytännössä tämä tapahtuu esimerkiksi havainnoimalla tai haastattelemalla palvelun kohdekäyttäjiä tai ennakoimalla herkästi vainuten teknologian tulevaa kehitystä.

– Tosielämästä kerätyn datan pohjalta matkapuhelimiin voidaan suunnitella innovatiivisempia sovelluksia ja ominaisuuksia, jotka palvelevat kohdeyleisön todellisia tarpeita. MPT-mallia voidaan käyttää muun muassa organisaatioissa, kun halutaan suunnitella heidän ydintoimintaa tukevia appseja.

Väitöstutkimuksen mukaan mobiilisovellukset, jotka on suunniteltu käyttäjien tarpeista käsin eli heidän hyödykseen, mahdollistavat esimerkiksi uusia, tehokkaampia tapoja hoitaa päivittäisiä askareita.

– Kehittämäni lähestymistavan mukaan toteutetuilla työkaluilla ja ohjelmilla voi olla muutoksellisia vaikutuksia kohdeyleisöjen käytössä, Chivhanga kiteyttää.

Monitieteinen lähestymistapa testattiin käytännössä

Mobile Phone Transformations -lähestymistavan taustalla olevat konseptit on johdettu eri tieteenaloilta, kuten toiminnan teoriasta, informaatioteoriasta sekä muotoilun- ja tulevaisuudentutkimuksesta.

– Konseptit toimivat myös yksinään muotoilun mittapuina, joita voidaan käyttää barometrina, kun arvioidaan mobiilisovellusten vaikutuksia, Chivhanga sanoo.

Lähestymistapaa testattiin käytännön tutkimusprojektissa, MobiLeapissa, joka toteutettiin Suomessa ja Virossa 2006–2007. Hankkeen tarkoituksena oli arvioida nuorten multimediapuhelinten ja erityisesti sisällönhakuun ja -keräämiseen tarkoitettujen ominaisuuksien käyttöä.

Väitöstilaisuus

Väitöskirja Designing Beneficial Mobile Content Services: Sourcing Design Ideas from Real Life” tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 4.4.2014 klo 12, Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii Senior Lecturer, PhD Stephen Andrew Roberts (University of West London). Väitöskirjan tilaukset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun verkkokirjakaupasta: books.aalto.fi, tiedustelut: artsbooks [at] aalto [dot] fi

Lisätietoja:
Batsirai Chivhanga
p. 046 906 9957
batsirai.chivhanga [at] aalto [dot] fi

Takaisin