Ekologiset puutuolit Milanon huonekalumessuilla

04.04.2014

Huonekalumuotoilun suunnitteluprosessia ohjaileva ekologisuus on yksi hyvään muotoiluun sisäänkirjoitettu ominaisuus ja osa vastuullisen ihmisen maailmankuvaa.

Tällä ajatuksella Aalto-yliopiston huonekalusuunnittelun opiskelijat ovat työstäneet kotimaista mäntyä ja valmistaneet kokopuuistuimia osaksi 8.−13. huhtikuuta järjestettävää Milanon huonekalumessujen EcoDesign -näyttelyä.

Puukalusteet kertovat ekologisuudesta niin materiaalivalinnoillaan kuin rakennesuunnittelullaan. Puu on uusiutuvaa, orgaanista ja biohajoavaa. Paikallinen mänty on materiaalina kaunista, kevyttä sekä kestävää ja mahdollistaa esteettisen lopputuloksen.

Milanoon rakentuva näyttely esittelee taiteellisesti korkeatasoisia kalusteita, joiden suunnittelijoina ovat Kaija Aalto, Anne Kärki, Laura Huhtakangas, Katja Rouvinen, Jan Feictinger, Minni Sirelä, Erin Turkoglu ja Veera Sievänen.

Näyttelyarkkitehtuuri Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta

Milanon triennaalin suomalaisen EcoDesign-näyttelyn suunnittelusta vastaavat Aalto-yliopiston professori Jouko Järvisalo, lehtori Martin Relander ja assistentti Noora Liesimaa yhdessä huonekalusuunnittelun viiden maisteriopiskelijan kanssa.

– Kutsu suunnittelemaan näyttelyn rakennetta on meille kunnia, koska suomalainen suunnittelu teki ensimmäistä kertaa läpimurtonsa 1950-luvulla juuri Milanon triennaalissa, professori Järvisalo sanoo.

Näyttelyalueella esitellään Helsingin Habitare-messuilla viiden viime vuoden aikana esiteltyjen EcoDesign-tuotteiden parhaimmistoa sekä lämpömuovattavasta puumateriaalista UPM Gradasta muotoiltuja tuotteita.

– Triennaali on loistava paikka osoittaa kuinka korkeatasoista suomalainen suunnittelu ja koulutus ovat tällä hetkellä, jatkaa Järvisalo.

Triennaalissa 8.−13. huhtikuuta on saatavilla Furniture Repertory -julkaisu. Kirja on runsaasti kuvitettu lähes 200-sivuinen kertomus Aalto-yliopiston kalustesuunnittelusta ja sen parhaista tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kirjan tekijöinä ovat Martin Relander ja Noora Liesimaa.

Lisätietoja:

Professori Jouko Järvisalo, jouko.jarvisalo [at] aalto [dot] fi, p. 050 40 84 345
Lehtori Martin Relander, martin.relander [at] aalto [dot] fi, p. 040 59 24 992

Takaisin