Kampusympäristön kehittäminen taiteen avulla
Taiteen ja tieteen kohtaamisessa tekniikan ja talouden kanssa syntyy uuden tason tietoa ja yhteistyöprojekteja. Kampuksen yhteen kasvaminen on jo alkanut. Taide toimii tässä tilanteessa luonteensa mukaisesti yhdistävänä tekijänä.
Vuodesta 2000 lähtien rakennuttajat Arabianrannassa ovat käyttäneet 1-2 prosenttia rakennusinvestoinneista taiteelliseen yhteistyöhön. Arabianrannan taidekoordinaattori, TaT, Tuula Isohanni on toiminut kaupungin rahoituksen turvin linkkinä taiteilijoiden, arkkitehtien ja rakennuttajien välillä. Hänen työnsä pohjana on taiteellinen näkökulma sekä visiot ja konseptit paikan eri kerrostumista. Nyt työ Arabiassa on valmis ja katse on siirtynyt Otaniemeen.
Otaniemen kampusympäristöä kehitetään taiteen avulla. Projektissa kiinnitetään huomiota erityisesti rakennusten välisiin tiloihin, kuten valaistukseen, orientoitumiseen, opastukseen ja alueella liikkumiseen. Projektia vetää Arabianrannan tapaan Tuula Isohanni.
Aalto-yliopiston Otaniemen kampus ei voi kilpailla uusien kansainvälisten kampusten kanssa uudisrakentamisella. Sen lähtökohta on täysin erilainen: yli 50-vuotias metsäkampus, jossa on Alvar Aallon suunnittelema asemakaava ja yksittäisiä hänen ja muiden suomalaisten arkkitehtien, kuten Reima ja Raili Pietilän sekä Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelemia rakennuksia. Alueen eri aikakerrostumien rakennukset ja materiaalit ovat rikkaus, jota ei löydy anonyymeiltä teräs- tai lasikampuksilta.
Lue lisää Aalto-yliopiston taidekoordinoinnista >>
|
Arabianrannan taide
Esite alueen taideteoksista
|
Tapio Wirkkalan puistoEsite Tapio Wirkkalan puistosta
|
|
Arabian AarteetTaide- ja designkierros -kartta
|
|
Vuosisatojen HelsinkiPuutarha- ja elämyskierros -kartta
|